tiistai 13. huhtikuuta 2010

Party Party

Nyt olen sen päättänyt! Nimittäin sen että, minkälaisen ylioppilasmekon tilaan.

Kävin viime viikon torstaina kiertämässä Oulun Halosen, Pukumiehen sekä VeroModan, mutta en löytänyt itseäni miellyttävää mekkoa. Mielestäni kaikki mekot noissa kaupoissa olivat samanlaisia, ja kankaat olivat kuin verhokankaita ja hinnat pilvissä...... ;)

Tämä tietenkin vain minun mielipiteeni. Ei parane ottaa itseensä. ;)

No, jokatapauksessa. Likemmäs kolmen kuukauden pohdiskelun ja mielipiteen muutosten kautta päädyin tähän;


Mekkohan kyllä on vain yksinkertaisen punainen, mutta juuri sen takia mielestäni NIIN sievä. Hommaan toki mekkoon vielä sievät asusteet; kengät, ja vyön, tyllialushameen ja boleron ynm. Niistä kuvia sitten kun olen löytänyt miellyttävät.
Alunperinhän olin jo melkein kuukauden ajan sillä kannalla, että ostan tämän mekon mustana, tuleepi sitten enemmän pidettyä muuallakin. Mutta tänään katselin Vivienne Hollowayn sivuilta mekkoja, ja huomasin että minun kokoani ei ollut mustassa enään, ja lähetettyäni sähköpostia Viviennelle sain kuulla, ettei ennen heinäkuuta ole tulossakaan kyseiseen mekkoon enempää kokoja. :(
Onneksi punaisessa oli! Tilasinkin heti, ettei vain pääse siitäkin koot loppumaan. Hintaahan koko lystille tuli 74 puntaa, eli noin 84e. Postituskuluineen, jotka olivat 5e.
Nyt pitäisi sitten saada tuohon vielä oikein muhkea tyllialushame. Joko valkoinen tai musta. Kumman kannalla te olette?
Ja kengät. Niiden pitää olla täydelliset. Kengät ovat tärkeimmät ;) Nyt on ruvennut kovasti harmittamaan kun en haaparannan reissulla käydessäni ostanut niitä valko-musta pilkullisia korkkareita. Ne olisivat olleet NIIN täydelliset. Jospa tulisi vielä haaparantaan asiaa ennen kesäkuun 5.... ;)
Tällaista tälläkertaa.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Oii!

Nyt kun aloin noita runoja enemmänkin lukemaan, löysin ihanan Helena Anhavan runo kokoelman. Olen tämän joskus huuto.netistä ostanut, ja unohtanut omistavani! Eli on kuin uusi kirja minulle ;)




Ahmin sitten heti pari tämän lempirunoilijoiden joukkooni kuuluvan runoilijan runoja. Tässä minun lempparit niistä:



"Jos osaisin piirtää, tekisin sivukuvan:


poika seitsenvuotinen ja saappaat,


pitkät askeleet ja pitkä kaareva sylky:


- Ja taas tuli hieno kuvinokkasylky:


Takana aukeat pellot ja metsä."





Tässä toinen:



"Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi,
tietyssä asemassa olevaksi,
niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä
istumaan tavaratalon rappusille
syömään tötteröjäätelöä."

















Jos tykkäät runoja lukea, niin suosittelen kyllä Anhavan runoja. Ovat nimittäin ihania. :)

Mitä jos?

Mitä jos, olisin alasti kaupan kassa jonossa.

Laittaisin ostokset hihnalle aivan kuten muutkin,
enkä vilkuilisi muita.

Kuulisin vain puheen kohinan, ja kauhistelut.

Kaunko saisin siinä olla huhtikuisena aamuna,
ennen kuin joku veisi minut väkisin pois
tai toivottaisi hyvää huomenta?





Tällaisia mietelmiä pääsiäissunnuntai aamuna.. hmmm.
Lisää miun runoja voi käydä lukemassa

http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=31638&lue=1
tuosta linkistä.

Kertokaapas sitten mitä tykkäsitte runoista? :)

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Haaparanta katsastettu!



Enpäs olekaan pitkään aikaan kirjoitellut! Anteeksi siitä. Laiskuus iski.

No jokatapauksessa. Perjantaina kävimme äitini kanssa katsastamassa Haaparannassa. Päivä oli aurinkoinen ja lämminkin. Onneksi!
Oli mukava ajella!
Matkaan lähdettiin noin klo 10.00 ja Ikean pihalla olimme melkolailla tasan klo 12. Eli matka taittui nopeaa :)
Ikeassa aikaa meni kolme ja puoli tuntia! Jokainen mahdollinen esine ja asia piti käydä läpi ;)

Tavaraa tulikin sitten ostettua 350e edestä. Mukavia nuo Ikean palapeli huonekalut ;)
Kaikesta en nyt ole jaksanut ottaa kuvia mutta tässä tärkeimmät;
Ihana pikkupöytä ikkunan eteen: <3


Oli pakko ostaa tämä koristetyyny, tuli jotenkin NIIIIN kesä mieleen

Olin etsinyt kauan jo yöpöydälle lamppua, ja tämä tuli kuin tilauksesta. Ei tätä ihanempaa tunnelmavalaisinta löydä mistää. Ainakaan 3e! ;) Palaa kyllä niin ihanan punaisesti ettei voi sanoin kuvailla.



Mukaan tuli myös eteiseen tuleva kenkä-penkki, musta. Kissoille limenvihreä ruokakuppien alusta. Verhotankoja, Lasinen iso purnukka, Puna-valkoraitainen matto keittöön.
Siinä kait ne tärkeimmät... Oli varmasti jotakin muuta joka ei nyt muistu mieleen.
No ikean jälkeen piipahdettiin sitten "äkkiä" Skopunktenissa. Joka ei ollut viisas siirto. Mukaan olisi lähtenyt vaikka kuinka monet ihanat korkokengät ja saappaat jos äiti ei olisi saanut hillittyä minua ;) En sitten ostanut mitään :/ Vaikka mielellään olisin ostanut 10 cm korolla olevat musta-valko pilkulliset korkokengät, sekä ihanat polvenyli olevat mustat saappaat. Mutta ehkä sitten toisella kertaa ;)
Äiti osti itselleen (10e!!) mustat sievät saappaat. Mielettömän halavalla kyllä sai.
Tämän jälkeen kello näyttikin jo puoli kuutta, että melko "nopeaa" oltiin kenkäkaupassa käyty. 2h ;)
Äkkiä ajoimme vielä alkomahoolikupassa käymään ja sieltä lähtikin monenlaista pulloa matkaan. Nuo hanapakkaukset kun tahtovat olla tuolla ruotsin puolella vähän liiankin halpoja ;) tulee sitten ostettua niitä reilummalla kädellä.
Ompahan sentään hiihtoloman, pääsiäisen ja vapun viinit ostettu ;)
Kello oli tasan klo 20.00 kun olimme takaisin kotona ja olo oli väsynyt!
Mukava reissu kaiken kaikkiaan!
Huomenna suuntana on eurokangas, katselemaan vähän kankaita kellohametta varten. Jos kesäksi ompelisi jonkun sievän hamosen ;)
Myös puusälekaihtimien ja rullaverhon ostoa olisi huomenna tiedossa.
Tällaista tälla kertaa, ensi kerralla erilaista. =)


torstai 28. tammikuuta 2010

Paukkupakkasia ja kirpputorilöytöjä

Melkein jo ehdin toivoa että tämän talven paukkupakkaset olisivat olleet sitten siinä, ehti nimittäin jo viikon olla alle 10 astetta pakkasta. Mutta eipä tietenkään, liian suuret haaveet ;) Taas on ulkona -19 astetta ja mieletön tuuli!
Silloin kun ilmat olivat hieman lämpimämpiä, noin viikko sitten, löysin kirpputorilta aivan ihanan takin! Lämpimän sellaisen. Ehdin jo kolmisen viikkoa valitella ukolle että miksei minulla ole sellaista takkia jossa olisi huppu! Kuin kohtalon johdattamana (en kylläkään usko kohtaloon.. mutta sivuseikka) löysin tämän ihanan hupullisen takin 3e Alppistoresta.
Kun ilmat ovat mitä ovat jää rockabella tyyli kauas pois päällyvaatetuksesta. Tietenkin baariin ja muihin illanistujaisiin mennessä uhmaan pakkasta ja puen ylleni jotain hieman sievempää ;)

Rakastan tätä huppua! Ennen olisin sanonut tiukan EI:n tällaiselle hupulle, mutta mielipiteet näköjään muuttuu nekin.

Alppistoresta lähti mukaan myös tämä söpö puna-valko pilkullinen paita, jolla oli hintaa vain 1e. Tulee ihan kesäinen fiilis tätä pitäessä, paras olla katsomatta ulos ;)

Eilen ajelin mielettömässä tuulessa Muhokselle vanhempieni luokse. Olimme äidin kanssa sopineet laittavamme myynti pöydän paikalliseeen Kamu-kirpputoriin, tulin viemään tavaroita sinne.
Päätin sitten pöydän laitettuani kiertää nopsaa kirpputorin pitkästä aikaa, onneksi sen tein! Mukaan lähti tavaraa 9e edestä. Muunmuassa nämä ihanat vintage laukut:

Hintaa laukuilla oli yhteensä 4,50e, ensimmäisessä kuvassa, vasemmalta päin, oleva laukku oli 2e ja toinen 2.5e.


Sekä tämä ihana huivi 1.5e:


Löysin myös sieviä turkooseja lasinalusia sekä ihanaa kangasta, josta ajattelin ommella hameen tässä jossain vaiheessa.
Laitan kuvia niistä myöhemmin.
Tällasta tällä kertaa. :)

















keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kissan päiviä

Kun ulkona on niin kylmä (-12) niin olen pysytellyt ukkoni ja kissojeni kanssa viimeiset kolme päivää sisällä lämpimässä.
Yrittänyt mukamas siivoilla ja sisustella kämppää... Tai näyttää ainakin siltä että siivoaisin ja sisustaisin.

Eli todellisuudessa olen istunut viimeiset kolme päivää telvision edessä nököttäen ja katsoen Band Of Brothersia. Olenhan kyseisen sarjan katsonut jo kertaalleen läpi, mutta päätinpä katsoa uudestaan. band Of Brothers on siis sarja joka sijoittuu toiseen maailmansotaan. Sarjan tapahtumat ja henkilöt perustuvat oikeisiin henkilöihin tässä sodassa. Tämä on yksi asia jonka takia rakastan tätä sarjaa.

Yksi jakso kestää 45min ja jaksoja sarjassa on 10. Eli ihan mukavasti on vierähtänyt nämä päivät ;) Ja tässä katsoessani hautautunut ihastukseni Dick Wintersiin, George Luziin, Eugene Roehin sekä Ronald Speirsiin heräsivät taas henkiin. Nämä mainitsemani nimet ovat siis sarjan henkilöitä.
Dick Wintersiä esittää Damian Lewis, George Luzia Rick Gomez, Eugenea Shane Taylor sekä Speirsiä Matthew Settle.
Oikeastaan kaikki sarjan sotilaat ovat ihania, mutta näihin neljään ihastuin kyllä eniten, jo ensimmäisellä kerralla katsoessani.

Kuvateksti kertoo kaiken. Eli kuvassa Rakastajani ;) Dick Winters aka Damian Lewis






Tässä ihana kuva George Luzista eli Rick Comez. Sarjassa Luz on ylisuloinen vitsiniekka, joka saa kaikki sotilaskaverit nauramaan vakavassakin paikassa. Mutta osaa olla tarvittaessa myös ylisuloinen, vakava sotilas<3





Tässä kuvassa sarjan yksi medikki, eli lääkintämies, Eugene. Hiljainen mies, komea ku mikä.





Kuva ei välttämättä aja oikeuttaan Spiersille. Mutta voin kertoa, ja ne jotka ovat sarjaa katsoneet tietävätkin; Spiers on niin miehinen mies kuin olla vaan voi. Sarjan alussa antaa itsestään psykopaatin vaikutelman, mutta lopussa osoittautuu ihanaksi mieheksi.
Henkeni salpautuu joka kerta katsoessani jaksoa jossa Spiers on.


Mitäköhän minun oma mieheni tästä tykkää? ;) Mutta saahan ihminen ihastua. Speirs on sitä paitsi kuollut vuonna 2007, ja häntä esittänyt näyttelijä Matthew Settle on jossain huitsinnevadassa, seurustelee luultavasti jonkun mallin kanssa ;)




Järkytyin juuri äsken etsiskellessäni kuvia näistä sotilaista, löysin Matthewista kuvan. Hän on ilmeisesti toiminun mallina ennen rooliaan band of brothersissa:





Sarja on mielettömän hyvin tehty! Sarja onkin arvosteltu parhaimmaksi koskaan tehdyksi sotaminisarjaksi. Olikin se kallein sellainen, budjetti oli noin 125 miljoonaa dollaria. He todellakin rakentivat sodan uudestaan, kantohihnoista tankkeihin.´


Teille joita ei sota, eikä niistä kertovat elokuvat kiinnosta, suosittelen silti istuttamaan itsenne telvision ääreen ja katsomaan kyseistä sarjaa.
Minuakaan ei sota eikä mikään siihen liittyvä kiinnostanut ennen kuin näin sarjan ensikerran kolme vuotta sitten.
Johan alkoi kiinnostamaan band of brothersin nähtyäni! Muukin kuin ne sotilaat ;)

Nyt kun olen saanut päätökseen katselumaratonin, voisin jopa piipahtaa ulkona nuuskimassa ilmaa ;)

maanantai 11. tammikuuta 2010

Kevättä odotellessa

Viime viikonlopun olin vanhempieni luona Muhoksella, noin 30km etelään Oulusta.
Sieltä intouduimme äidin kanssa lähtemään sitten lauvantaina Ouluun shoppailemaan ;) ja mukaan tarttui vähän kaikenlaista. Muunmuasssa uusi suihkuverho (tumman violetti), kolme punaista kasvopyyhettä, 5m punaista kukkakirjailtua samettikangasta (vain 8e!! Jysk:stä) sekä puna-valko ruudullisia keittiöpyyhkeitä. Ja tietysti niitä alushousuja.

Jo kauan olen etsinyt sellaisía mukavia alushousuja. Aina kun satun jonkin kaupan alusvaateosastelle päätymään (se on aika usein ;) ) mukaani lähtee väistämättä vähintään yhdet alushousut, yleensä useammat. Minulla vaan tahtoo olla paha tapa ostaa kauniita pitsisiä tms alushousuja, eikä sellaisia mukavan tuntuisia.
Joten nyt lähdin äidin kanssa seppälään sillä mielialalla että ostan ainakin yhdet puuvillaiset alushousut joita on mukava pitää jalassa.

Löysinkin sellaisia mukavia, jotka ovat myös sieviä! jopa neljä kappaletta! Tässäpä kolme niistä:




Nämä kaikki, (kuvasta puuttuu yhdet) maksoivat yhteensä 8e, kaksi euroa kipale. Kiitos alennusmyyntien!

Sekä toki yhden sievän setin:


Nuo ovat oikeasti ihan tumman violetit, mutta salama taas päätti korostaa väriä....
Tämä setti maksoi yhteensä vain ja ainoastaan 8e!
Rintaliivit sekä alushousut, kummmatkin vain 3,95e!

Tänään paistoi aurinko ihanasti, ja kevät mielessäni ostin tällaisen ihanuuden kirpputorilta, vaikka sillä olikin hintaa 13e. Aina pitää kuitenkin ajatella kuinka paljon tällaisen tekeminen, teettäminen tai uutena ostaminen olisi tullut maksamaan, sillon kaikki kirpparilta ostamat tavarat tuntuu halvoilta ;) Ja sitä paitsi kolmetoistahan on onnenluku, vai miten se oli?

Kunhan ilmat lämpenevät hiukkasen, pistän tämän ja uudet ruskeat kenkäni jalkaan ja lähden ihastelemaan aurinkoa ;)



Kerrankin ottamani kuva vanhan styroksista tehdyn mallinukkeni päällä onnistui!

Tällaiset ovat nämä minun n. kuukausi sitten ostamani ruskeat kengät, ostin nämä DinSko:sta, olivat alennuksessa -30% hintaa näille jäi 24,90e:


Voin kuvitella itseni nuissa vaatteissa, auringon paisteessa, istumassa Oulun torin laidalla, syömässä kevään ensimmäistä jäätelötötteröä. Näissä tunnelmissa lentelen sänkyä kohti paapimaan--->

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiainen

Miksikäs sitä muuten juhlitaan? :o Voisiko joku viisaampi kertoa, että onko sillä jotain muuta virkaa kuin se että silloin yleensä lopetellaan joulua, kannetaan joulukuusi pihalle ja muut joulukoristeet varastoon.

Tuossa eilen oltiin ystäväni sekä pikkuveljeni kanssa kaupungilla, lähinnä kirpputoreja ja muita kauppoja kiertämässä :) Kirpparilta löysin käsiini tällaiset ihanat violetit kengät: Ei vaan taida näilllä oikein pystyä tuolla ulkona luikastelemaan, pitää odottaa hieman lämpimimpiä kelejä. Näillä oli hintaa vain 8e, ja ovat kuin uudet!

Löysin myös toiset saman väriset kengät, kesäisemmät vaan. Jotka jäivät vanhempieni luokse Muhokselle, niistä tulee kuva myöhemmin. Sievät olivat kuitenkin!


Mukaan kirpparilta tarttui myös tämä kuvassa oleva asukokonaisuus, eli punaiset verkko stay-upit (hintaa vain 1,50e!!) , tuo punainen skotti hame (4e) ja tuollainen tumman sininen, melkein mustan neule jossa on "lörppö" kaulus (5e), sekä tuossa toisessa kuvassa oleva musta hamonen, jossa on liituraitoja,mutta kiitos huonon kameran ne eivät kunnolla näy :/ Hintaa silläkin hamosella oli vain 3e.







Joku kyseli aikaisemmin niistä nettikaupoista mistä olin noita ylioppilasmekkojani katsellut, kyseistä lappua minkä olin kauan aikaa sitten kirjoittanut en enää täältä löytänyt, mutta ainakin nämä nettikaupat olivat niitä joista mekkoja selailin:


babygirlboutique.com

DollyDagger

Pinupgirlclothing

unigue-vintage.com

sekä yksi minun suosikeistani: Daddyos.com


Toivottavasti löytyy noista muillekin kaikkea kivaa. ;)


/>
Hyvää loppiaista kaikille!

tiistai 5. tammikuuta 2010

Faktaa, Ei Fiktiota

Iltamia vaan. Nyt kun olen noita postauksiani tänne pari jo laitellut, niin ajattelin tässä valaista sitä, että kuka täällä kirjoittelee.

Elikkä olen tällainen 19-vuotias oululainen neitokainen. Olen hulluna 50-lukuun rockabella-kulttuuriin, ja kaikkeen supernaiselliseen, kuten korsetteihin ja sieviin kenkiin. Muutenkin kaikkeen kauniiseen.

Tykkään väkertää ompelukoneen ääressä kaikenlaista pientä, ja isoakin, jos aika antaa periksi. Virkkaaminen ja kutominen ei vaan jostain syystä onnistu, vaikka kuinka haluaisin! Tuunailen itse paljon esim. kirpputoreilta ostettuja vaatteita, niin itselle kuin ystävillekin. :)

Lopettelen aikuislukion keväällä ja yhtenä uravaitoehtona onkin ollut ompelija.

Mutta kyllä mie taijan parturi-kampaajaksi kuitenkin ensisijaisesti pyrkiä. Ikäni olen rakastanut laittaa hiuksia. Kampauksia, leikkauksia, värjäyksiä, niin omia hiuksia, kuin ystävien ja tutun tuttujen.
Itselläni on ollut vaikka ja minkä väriset hiukset. Ainoat värit mitä päässäni ei ole ollut on sininen, vihreä ja keltainen :) Jo pitkän aikaa olen pysynyt tässä mustassa värissä, vaikka se punainen tukka olisi silti se ihanin, haaveeni, mutta valitettavasti kyseinen väri ei jostain syystä ole koskaan päässäni pysynyt vaan aina kulunut hailakan oranssin väriseksi.

Omistan kolme kissaa ja ihanan miehen ;)) jonka kanssa olen ollut yhdessä kolme vuotta.

Yritän tänne blogiini päivitellä ostoksiani sekä tekemyksiäni sitä mukaa kun aika antaa periksi ja kamera on lähettyvillä :)

Jos tykkäät kissoista, taikka koirista, kellohameista tai mekoista, korseteista, ihanista kengistä, 50-luvusta kaikkine osa-alueníneen sekä gootti-henkisyydestä, voi tästä blogista löytyä sinullekin jotain mielenkiintoista. Vaikka kyseiset asiat eivät olisikaan lähellä sydäntäsi, lukaise silti jos satut tähän blogiin törmäämään.

Kommentointi on miltei pakollista ;) Tekstiä saattaa tulla oulun murteella ja muutenkin äidinkielen opeista piittaamatta, mutta Älä Ota Sitä Vakavasti ;))

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ylioppilasmekko pohdintoja

Nyt kun ylioppilasjuhlani vihdoin (onhan tässä jo neljä vuotta lukiota käyty :/)
lähestyvät, ja ovat siis keväällä 2010. Paniikki kasvaa kokoajan suuremmaksi kaiken mahdollisen, tarjoilun, vieraiden, vaatteiden sun muiden suhteen.
Vaikka vakuuttelen itselleni kokoajan että en ota stressiä ettei kyseessä ole isot juhlat!

Pohdintoni suuntautuvat suurimassa määrin tuohon mekkoon. Olen aina tiennyt että haluaisin mekon edustavan jotenkin 50-lukua, mutta toisaalta haluaisin mekon olevan musta, mutta onko musta sitten liian dramaattinen, juhlat ovat kuitenkin keväällä... Asia olisi eri jos juhlat olisivat talvella.

Tämä on ollut ykkös vaihtoehtoni nyt jo melkein puolivuotta, löysin tämän lontoolaisesta nettikaupasta nimeltä Vivienne Holloway, joka myy pääasiassa 50-60-lukua edustavia vaatteita. Toki kaupasta löytyy muutakin. joka ei mitenkään liity kyseiseen aikakauteen.

Olen kahden vaiheilla sen kanssa, että haluanko mekkoni olevan punainen ja jos valitsen mekoksi punaisen, kyllästynkö siihen?? Olen jo nimittäin yhden mekon, tämä on kylläkin tanssiaispuku pikemminkin, teetättänyt. En tiedä haluanko toista.

Löysin myös muita ulkomaalaisia nettikauppoja, joiden puvut olivat ihania ja ovat listallani tulevaksi ylioppilaspuvukseni. Tässä ihanimmat niistä:

Tämän puvun leikkaus on ihana. Melko isorintaisena ja kapeavyötäröisenä ihmisenä puvun leikkaus olisi täydellinen, myös nuo pallot ovat ihania <3>

Tässä puvussa leikkaus on myös ihana, ihastuin suuresti tuohon kaula-aukkoon.

Tämä puku on myös sievä, yksinkertainen, mutta sievä. Henkii 50-luvun rockabella kulttuuria. Mutta kysymyshän on, että onko puku liian seksikäs ylioppilasjuhliin?