tiistai 29. joulukuuta 2009

Joululahjarahoilla törsäilyä

Tuossa jouluaaton jälkeisenä päivänä selailin huuto.net korsetteja, alkoi taas himottaan uutta ihanuutta. Edellisen olen myynyt suurella kaipauksella pois, koska alkoi käydä vähän väljäksi kun kaksi vuotta sitten olen sen ostanut. Enkä viitsinyt ihanuutta alkaa pilaamaan kaventelemalla. Tässä tämä vanha ihanuuteni:




Kauan selailtuani löysin vaikka kuinka monta ehdokasta jotka varmasti olisi kaikki tulleet ostettua jos en olisi saanut hillittyä itseäni. Lopulta päädyin ostamaan tämän ihanuuden, valitettavasti ottamani kuva itsestäni ei onnistunut, pääni jäi näkymättömiin :)


Tässä kuitenkin kuva:


Uudenvuoden aattona pääsinkin pitämään tätä ihanuutta päälläni baarissa ollessamme, ja kovasti tykkäsivät ihmiset ;)

tiistai 22. joulukuuta 2009

Minä ja minun katit

Misse ja Eetu (valkoinen) keväällä kun aurinko vielä paistoi

Laku 10viikkoa<3



Niin minähän omistan tällä hetkellä kolme kissaa, pari päivää sitten haettiin tämä kolmas. Laku. Tätähän ei oikeastaan minun ollut tarkoituskaan koskaan hakea, mutta löysipä netistä ilmoituksen että kyseinen kolli joutuu eläinkodin häkkiin asumaan jos häntä ei kukaan ota.


Niinpä ajelin sitten 200km hakemaan tätä pienokaista. Kolli on kokonaan musta<3


Onhan sitten vielä Misse ja Eetu, jotka kumpikin ovat n. vuoden ikäisiä kolleja. Eetu on ilveksen kokoinen kissa, en ole kyllä eläissäni nähnyt nin suurta kissaa.

Ja Misse on minun oma mähöni, (jokainen miettiköön omassa pienessä päässään mitä se tarkoittaa) jos joku on minun kissani niin se on sitten Misse.






Että semmosta

Ajattelinpa kokeilla tätä blogi hommaa. Koskaan en ole ajatellut alkavani blogia kirjoittaa mutta koitetaan nyt että miltä se tuntuu :)

Kirjoittelen tänne tosiaan kaikenlaista mitä tulee ostettua, tehtyä, ja ennen kaikkea mietittyä.

Elikkäs ensi kertaan.